torstai 20. marraskuuta 2014

Nastalenkkarit, osuma vai huti?

Tässä postauksessa vähän erilaista tekniikkaa.

Olen tullut harrastaneeksi juoksentelua enemmän tai vähemmän säännöllisesti nyt aika tarkkaan nelisen vuotta. Voin muuten lämpimästi suositella, juoksu taikka hölkkä sopii lähes kaikille ja liikuntamuotona se on monella tavalla tehokas. Myös kustannustehokas ja ajankäytön suhteen tehokas, sillä harva laji alkaa heti kotiovelta ja päättyy kotiovelle.

Mutta piti puhua tekniikasta. Olen tullut ympäri vuoden toimeen yksillä ja samoilla lenkkareilla. Talvellakin pystyy juosta kesälenkkareilla kun on skarppina ja juoksee "hiippailemalla" ettei liukastu. Liukkauttakin suurempi kiusa on kuitenkin mielestäni vesi ja sohjo. Jos sattuu astumaan heti lenkin alussa kunnon sohjolätäkköön, niin koko loppulenkki juostaan sitten vähintään toinen sukka märkänä. Kyllä se menettelee kun ei välitä pienistä, mutta juoksemisen nautintoa - sitä joka on ainakin itselleni
suurin syy juosta - se on omiaan himmentämään. Saattaapi se nostaa lenkillelähdön kynnystäkin silloin kun keli on paha.

Tuon pulman päätin viime keväänä ratkaista. Marssin urheiluliikkeeseen hankkimaan elämäni ensimmäiset nastalliset kengät. Malleja löytyi useampia. Oli kalvollisia ja kalvottomia kenkiä. Toisissa kengissä oli nastoja vain muutama ja toisissa enemmän.Testivoittajat olisivat maksaneet puolitoista sataa euroa. En ollut ihan niin paljon valmis maksamaan ja testivoittajien istuvuuskin oli vain keskinkertainen. Päädyin tarjouksessa oleviin Salomon -merkkisiin kenkiin, jotka irtosivat alle satasella. Olikohan niin että olivat edellisvuoden mallia tai loppuerää. Joka tapauksessa lesti istui omaan jalkaani tosi napakasi. Kengässä on vedenpitävä kalvo. Hengittävyyttäkin luvattiin, mutta noiden vedenpitävien kalvojen hengittävyyshän on tunnetusti melko vaatimaton.

Heti ensimmäinen lenkki sai minut hämmästymään kengän pidosta. Nastoja on seitsemän ja niiden sijoittelu on ilmeisen täydellinen, koska pito on niin hyvä kuin se ikinä olla voi. Kokeilin jopa juoksemista sileällä järven jäällä eikä askeltamista tarvinnut muuttaa yhtään mitenkään sulan maan juoksusta! Täytyy heti sanoa että kengillä ja kengillä on eroa, koska kokeilin keväällä myös iäkkään isäni nastalenkkareita. En muista merkkiä enkä mallia, mutta ne kengät olivat suorastaan hengenvaaralliset. Hölkkäsin niillä niljanteisella kevyen liikenteen väylällä ja liukastelin muutaman kerran todella pelottavasti. Pito lähti usein ja varoittamatta.


Salomoneilla ei ole tarvinnut liukastua ensimmäistäkään kertaa. Vedenpitävyys on huippujuttu. Sohjopatja tai reipas vesilätäkkö, sukat pysyy kuivina ellei nyt puoleen sääreen ulottuvaan rooppiin jää seisoskelemaan. Ainoa miinuspuoli, jos sitä miinuspuoleksi voi sanoa, on nastojen äänekäs rapina silloin kun alusta on jäätön/lumeton asfaltti. Mutta se nyt on vähän sama kuin valittaisi leipäveitsien myyjälle että nämä veitset on niin teräviä että niillä voi tehdä haavan sormeen. Eli kyseessä ei ole vika vaan ominaisuus.

Summa summarum: jos olet talvijuoksun harrastaja tai sellaiseksi halajava mutta aprikoit liukkautta tai sukkien kastumista, kokeile laadukkaita vedenpitäviä nastalenkkareita. Varoitus: ne voivat muuttaa pysyvästi käsitystäsi talvijuoksusta. Minulle ainakin kävi niin. Otsikon kysymykseen: täysosuma!