keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Yepzon - no more lost kids!

Nyt se on julkinen! Siis työnantajani projekti jonka parissa olen paiskinut tiiviisti hommia viime marraskuusta lähtien.

Yepzon on uudenlainen paikannuslaite tai oikeastaan kokonainen sijaintitietopalvelu. Yepzon koostuu pienikokoisesta "mokkulasta", käyttäjälle näkymättömästä pilvipalvelusta ja älypuhelinsovelluksesta. Konseptin yleisesittely selviää parhaiten Yepzonin kotisivuilta.

Yepzonin lehdistötiedotteet, jotka löytyvät STT:n sivuilta, valottavat hieman millaisesta firmasta on kysymys.

Blogini lukijalle tiedoksi sidokseni, että olen sekä Yepzonin palkkalistoilla että osakkaana. On siis mahdollista, että Yepzonin tekniikasta kirjoittaessani mukaan sekoittuu kaupallisia aineksia, joko tarkoituksella tai sitten tiedostamatta :-)

Yepzonin tekniikasta lisää myöhemmin. Jonkin verran kotisivujamme enemmän aihepiiriä valottaa Yepzonin esittely Kickstarter.com -ennakkomyyntialustalla. Käykää tutustumassa ja jakakaa linkkiä (http://kck.st/1vkHTle) eteenpäin! Kun laittaa ennakkotilauksen sisään heinäkuun loppuun mennessä, saa Yepzonin loppusyksystä ensimmäisten joukossa, ehtii vielä pukinkonttiinkin!